Suomalainen elokuva on usein käsite, joka on varsin aliarvioitu varsinkin suomalaisten keskuudessa. Sen sijaan että suomalaiset pitäisivät kotimaista arvossa ja suosisivat sitä, on Suomessa melko tiukassa se ajatus, että suomalainen elokuva olisi laadultaan jotenkin ulkomaista elokuvaa heikompaa. Tämä ei kuitenkaan pidä lainkaan paikkaansa, vaan pohjautuu niin sanottuun aivopesuun eli siihen, että kun korkeamman budjetin ulkomaisia elokuvia markkinoidaan enemmän, kuvittelee ihminen niiden olevan automaattisesti parempia. Tähän ei kuitenkaan kannata sokeasti luottaa, sillä monet hyvät elokuvat jäävät ihmisiltä näkemättä siksi, koska heillä on niitä kohtaan ennakkoluuloja tai koska niitä ei ole varaa markkinoida tarpeeksi. Me haluamme pistää mutkat suoraksi ja oikaista muutamia harhakäsityksiä suomalaisesta elokuvasta, ja juuri siksi olemme luoneet tämän suomalaisesta elokuvasta kertovan sivuston.
Sivusto suomalaiselle elokuvalle
Kuten sanottu, suomalainen elokuva on varsin aliarvostettu genre, eikä siitä löydy läheskään tarpeeksi tietoa netistä. Meistä tämä on ikävä asia, ja olemmekin päättäneet korjata tilanteen ottamalla ohjat omiin käsiimme ja luomalla sivuston jokaiselle suomalaisen elokuvan ystävälle. Olit sitten intohimoinen elokuvien ystävä, elokuvien tekijä tai elokuvien tekemisestä haaveileva, löytyy sivustoltamme sinulle varmasti jotakin mieluista luettavaa. Olemme koonneet tänne artikkeleita monista eri aiheista suomalaiseen elokuvaan liittyen tarkoituksenamme herättää innostusta suomalaista elokuvaa kohtaan. Motiivinamme on nostaa suomalainen elokuva jälleen huipulle ja muistuttaa siitä, että myös kotimaastamme löytyy useita taitavia elokuva-alan ihmisiä. Sukella siis kanssamme suomalaisen elokuvan ihmeelliseen maailmaan ja ylläty siitä, mitä kaikkea suomalainen elokuva voi sinulle tarjota!
Suomalainen elokuva tarjoaa isänmaallisia elämyksiä äidinkielelläsi
Viesti menee ihmiselle tunnetusti paremmin perille omalla äidinkielellä, joten suomalaisten elokuvien katsominen vaikuttaa sinuun syvällisemmin kuin ulkomainen elokuva, vaikket sitä aivan heti ymmärtäisikään. Vaikka suomalaiset katsovat usein ulkomaalaisia elokuvia suomen kielen tekstityksillä, katoaa käännöksessä aina osa tekstiä ja merkitystä sekä esimerkiksi nokkelia letkautuksia, jotka eivät käännettynä alkuperäisestä kielestä enää kuulostakaan lainkaan niin hauskalta. Suomalaisessa elokuvassa saat kuitenkin nauttia alkuperäisistä vitseistä ja nokkelista sutkautuksista, jotka ehkäpä vain suomalainen ymmärtää. Pystyt paremmin eläytymään henkilöhahmojen rooliin, kun maisemat ja elintavat näyttävät tutuilta. Näin elokuvakokemuksestasi tulee huomattavasti kokonaisvaltaisempi kuin koskaan aikaisemmin. Kokeile vaikka – lupaamme että et tule pettymään siihen, mitä suomalainen elokuva sinulle antaa.
Sivustoltamme löytyy materiaalia laidasta laitaan
Me haluamme levittää ja jakaa suomalaisen elokuvan ilosanomaa kaikille suomalaisille. Siksi olemme luoneet sivuston, jonne olemme koonneet erilaisia suomalaiseen elokuvaan liittyviä artikkeleita erilaisiin tarpeisiiin. Artikkelit on tehty niin, että niistä löytyy taatusti aivan jokaiselle jotakin mielenkiintoista ja avartavaa luettavaa. Voit esimerkiksi lukea leffa-arvosteluja Suomen leffamaailman parhaista elokuvista – ehkäpä löydät jotakin katsottavaa jo tälle illalle! Lisäksi voit lukea siitä, kuinka paljon markkinointi vaikuttaa elokuvaan sekä siitä, miksi kannattaa lukea elokuva-arvosteluja.